OP Kiinteistösijoitus Oy julkaisi ympäristöraportinvuodelta 2016 - Ympäristojohtamista, työmaiden jätteitä ja uutta tekniikkaa

02.03.2017

OP Kiinteistösijoitus on vuoden 2016 aikana kehittänyt kattavasti toimintojensa ympäristövastuullisuutta. Yhtiö on julkaissut ympäristöraportin, joka sisältää tietoa vuoden 2016 toimenpiteistä, tavoitteista ja mittareista.

OP Kiinteistösijoitus Ympäristöraportti 2016

Esimerkkeinä ympäristövastuullisuutta kehittävistä toimista yhtiö on allekirjoittanut kansallisen energiatehokkuussopimuksen ja osallistuu kiinteistöalan yritysvastuuraportoinnin kehittämiseen. Lisäksi yhtiö on kehittänyt itselleen ympäristöohjelman, jonka tavoitteena on jatkossakin pienentää toiminnasta aiheutuvia ympäristövaikutuksia.

OP Kiinteistösijoitus on vuoden aikana myös testannut yhteistyökumppaniensa kanssa eri toimenpiteitä ja menetelmiä vastuullisuuden kehittämiseen kiinteistöissä, kuten sähköautojen latausjärjestelmiä ja vedensäästöön liittyvää tekniikkaa. Lisäksi rakennustyömaiden jätemäärien hallintaan on panostettu vuoden aikana entistä enemmän. Jatkuvana toimintaperiaatteena kiinteistöjen ylläpidossa painotetaan energiatehokkuutta ja kulutuksien vähentämistä.


Lisätietoa:

Matti Puromäki, kiinteistöpäällikkö, OP Kiinteistösijoitus Oy

Puh. +358 40 838 1037

matti.puromaki@op.fi

https://uusi.op.fi/fi/web/main/op-ryhma/vastuullisuus/vastuullisuus-liiketoiminnassa/sijoittaminen

OP Kiinteistösijoitus Oy

OP Kiinteistösijoitus Oy:n tehtävänä on asiakaslähtöisesti tuottaa asiakkailleen täyden palvelun kiinteistövarainhoidon palveluita sekä tuottaa OP ryhmälle sen tarvitsemia kiinteistöalan asiantuntijapalveluita. Yhtiö hallinnoi n. 2,7 miljardin euron kiinteistösijoitus-varallisuutta koti- ja ulkomailla.